Paavo on nyt hyvin vihainen.
Kävin parturissa. Varasin ajan, jotta tulisin paremmalle tuulelle. Halusin näyttää tarkoituksenmukaiselta ja täyteläiseltä, vähän niinkuin profiilikuvassani. Menin parturiin, jossa kampaukseni oli synnytetty. Näytin parturi-kampaajalle kuvan, jossa oli haluamani ideaali: siisteys, näkyvät korvat, pyöreä hiusraja ja täyteläisen näköiset hiukset. Täyteläisyys tulee siis tarvittavasta pituudesta. Jokaisen hiuksen on oltava riittävän pituinen, ettei kankeista hiuksistani tule tikkutukkaa. Kampaaja katsoi mallin ja puhui parturien kieltä siten, että ymmärsin hänen ymmärtäneen asian ytimen. Koska en siedä katsoa itseäni peilistä puolta tuntia, niin paneuduin jännittävien blogien lukemiseen leikkaamisen ajaksi.
Mutta kun leikkaus oli valmis, oli lopputulos emäkehno. Parturi-kampaaja, oli ymmärtänyt kuvasta ainoastaan sen, ettei korvien päälle tule hiuksia. Ja tämän lähtöasetelman täytettyään hän leikkasi minulle stereotyyppisen miesmallin, eli diplomi-insinöörin hiukset. Kuva jonka näytin hänelle, oli naisten lyhyt hiusmalli naisen päässä. Halusin naisen hiukset. Halusin näyttää nancy-boylta. Mutta nyt minulla on dippainssin hiukset. Ei millään pahalla insinöörejä vastaan, ihan yhtä hyvin voisin kuvailla hiuksiani minkä muun emotionaalisesti vammaisen vähemmistön hiusmalliksi tahansa. Di-insinööri on vain paras näistä jäykistä ryhmäläisistä, että tulkitsen omat hiukseni parhain päin, vaikka itkuraivaritunnelman peiliin katsominen aiheuttaakin.
En nyt siis tiedä pidänkö knallia päässä koko kesän (nukkuessa lierit vähän haittaavat) vai ostanko peruukin. Ketään en kuitenkaan suostu tapaamaan ennenkuin kahden kuukauden kasvu on saatu aikaan. Täten siis ilmoitan kaikille joita aion tavata lähiaikoina (ja jos aiot tavat minut mutta et vaivaudu blogiani lukemaan, niin olet oharisi ansainnut) etten ole tavattavissa ennen heinäkuun puoltaväliä.
Lopuksi laitan kuvan havainnollistamaan sitä, kuinka tuohtunut olen, ja miksi.
No comments:
Post a Comment