Emmekä me minun mielestäni ole kauhean paljoa enempää.
Friday, January 30, 2009
Sunday, January 25, 2009
Peep Show Subilta kasilta
Tänään tulee televisiosta Peep Showta kaksi jaksoa. Ja myös tulevina sunnuntaina tulee. Toinen tuotantokausi alkaa, luultavasti myös kolmas jatkuu suoraan perään.
Subilta siis klo 20:00 alkaen.
Suosittelen katsomaan.t
Thursday, January 22, 2009
Selailun tuloksia
Linkitelläänpä joitan selailun helmiä:
passive aggressive notes, ihan hauskaa luettavaa, hauska esimerkki (törkeää kieltä!)
Olen hieman leikkinyt Intraden leikkiversiolla. Se on se, U know, a prediction market. Jännempää kuin lottous tai pitkäveto. Vielä jännempää olisi jos olisi enemmän suomalaisia ja muita eurooppalaisia käyttäjiä.
Lonely Islandin Akiva on ohjannut We Are Scientistin musiikkivideon The Great Escape. Hyvä biisi.
Kannattaa myös kuunnella Tears For Fearsin Mad World. Ehkä kivempi kuin se Donnie Darko versio.
Ja mjperryn blogia kannattaa lukea The first lesson of economics is that we live in a universe of scarcity, and we face tradeoffs. The first lesson of politics is to ignore the first lesson of economics.
Wednesday, January 21, 2009
Eikö miesten ja naisten tarpeet koskaan kohtaa
Tätä tuntuu tapahtuvan varsin usein. Aloitan kirjoittamisen, mutta kun ryhdyn miettimään tarkemmin niin huomaan, että ajatuksessani on monia aukkoja, että ajatus on itseasiassa hyödytön. Luovun kirjoittamisesta. Jos tulee mieli kirjoittaa, niin minun täytyy kirjoittaa heti ja valmiiksi. Jos välissä joutuu käymään vessassa, niin ei se yleensä jää tauoksi, vaan teksi loppuu. Blogger tallentaa taas yhden luonnoksen.
Tämä olisi 200. postaukseni, paitsi että siihen lukuun kai lasketaan nuo luonnoksetkin. En nyt jaksa selvittää kuinka monta kirjoitusta olen todella julkaissut.
Alunperin ajattelin linkittää Overcoming Biasin kirjoitukseen Failed Utopia #4-2. Teenkin sen, mutta en tiedä onko se koko kirjoitus mikä erityisen hyvältä vaikutti. Joku pointti siinä on onnellisuudesta. Minua vaan kiinnostaa yksi premissi: Miehet on Marsista, Naiset Venuksesta. En ole koskaan lukenut kirjaa tai kauheasti miettinyt asiaa.
"Stephen Glass, men and women can make each other somewhat happy. But not most happy. Not even in those rare cases you call true love. The desire that a woman is shaped to have for a man, and that which a man is shaped to be, and the desire that a man is shaped to have for a woman, and that which a woman is shaped to be - these patterns are too far apart to be reconciled without touching your minds, and that I will not want to do. So I have sent all the men of the human species to this habitat prepared for you, and I have created your complements, the verthandi. And I have sent all the women of the human species to their own place, somewhere very far from yours; and created for them their own complements, of which I will not tell you. The human species will be divided from this day forth, and considerably happier starting around a week from now."
No tämä huolestuttaa minua niiden kirjoitusten valossa kuten "A man in love is unlovable for the woman he loves". Jos se pitää paikkansa, niin tokihan on rakkautta etsivän miehen vaikea löytää naista.
Äh. Minulla oli olevinaan joku ajatus tästä. Mutta ei taida tulla valmista tällä kertaa. Onhan se mahdollista, että se joskus tulee, ja palaan asiaan. Ei todennäköistä silti.
Sunday, January 18, 2009
The Disgrace of Being Poor
"On Isabella when I was a child it was a disgrace to be poor. It is, alas, no longer so. And it astonished me when I first came to England to find that it wasn't so here either. I arrived at a time of reform. Politicians proclaimed the meannes of their birth and the poverty of their upbringing and described themselces with virtuous rage as barefoot boys. On Isabella , where we had the genuine article in abundance, this was acommon term of schoolboy abuse; and I was embarassed on behalf of these great men. To be descended from generations of idlers and failures, an unbroken line of the unimaginative, unenterprising and oppressed, had always seemed to me to be a cause for deep, silent shame."
Narrator in Mimic Men by V.S. Naipaul (first paragraph of second book)
Thursday, January 15, 2009
The oppressed
"I no longer seek to find beauty in the lives of the mean and the oppressed. Hate oppression; fear the oppressed."
-Narrator in Mimic Men by V.S. Naipaul
Tuesday, January 13, 2009
Aika ennen nettiä
H. kysyi
"Mitä sitä teki ennen nettiä?"
Tyhmä kysymys. Silloin oli Aku Ankka, pyöräily, papatit ja lelut.
On se vanha nainen.
Oikea kysymys on: Mitä sitä teki ennen langatonta nettiä? Silloinhan joutui nousemaan sängystä joka päivä.
Monday, January 12, 2009
Paavo suosittelee
Hauskoja videoita:
Cheesoid (That Mitchell and Webb Look tulee Subilta sunnuntai-iltaisin 20:30 nimellä Päätöntä menoa. Hyvä sketsisarja! Peep Show:n Mitchell ja Webb)
...
iGooglessa minulla on How to of the day-jumiskeli. Sieltä tänään: How to Talk to Strangers
2Blowhardsin kautta löytyi linkki 150 parhaaseen flash-peliin.
Saturday, January 10, 2009
ei mitään
Kirjoitan, nostan käteni pystyyn ja pyydän puheenvuoroa, kertoakseni, ettei minulla ole mitään kertomisen arvoista. Tahdoin vain kuulla ääneni, ja halusin, että te kuulette sen. Minulla ei ole mitään annettavaa. Ei edes huomiota muille. Voin vain keskittyä itseeni. Anteeksi, en jaksa kuunnella, minun täytyy saada sanoa: ei mitään asiaa.
I create no value.
Friday, January 02, 2009
Subscribe to:
Posts (Atom)