Eräs kertoikin, että jäsenmaksu ei huoleta, sen edestä oli jo tullut juotua ilmaista viinaa. It's all good fun.
No onnistuin esittelemään kehnoja sosiaalisia taitojani. Päsmäröin. Dominoin keskustelua. Keskeyttelin. Vaikka luulin yrittäväni kuunnella ja saada selville heidän ajatuksiaan ja poliittisia painotuksiaan, niin tämä vaikutti vain haistattelulta ja vittuilulta heistä. Tai tälläisen käsityksen sain. Henkilökohtaisuuksiinkin joku meni. Selkeää ideologista taustaa en onnistunut poimimaan tästä nuorkokoomuslaisten porukasta. Tiettyä turhautumista sosiaalipummeihin ja työn huonoon kannustavuuteen. Vähäosaisista huolehtiminen oli kuitenkin tärkeää, niin että puolueiden erimielisyys tuntui tiivistyvän siihen, että minkä tuumakoon televisio on sopivan elintason merkki työttömälle.
Ylioppilaskunta-aktiivi tuntui olevan innostunut yhteisten varojen käytöstä. Demokraattisesti eli enemmistön valitseman (tai enemmistö ja enemmistö kun jäsenistä vain kolmasosa ehkä äänestää.) hallinnon tavoitteiden mukaisesti. Enemmistöpäätöksenteon ongelma tuli heti esille siinä, kun ylioppilaskunnan palveluita on melkein yksinomaan siellä missä enemmistö opiskelijoista on. Vähemmistö opiskelijoista, jotka eivät kampuksella liiku saavat tyytyä maksajan osaan.
Päsmäröinti oli sikäli onnistunutta, että ymppäsin kaikkia ajatuksia joista olen innostunut, mutta joita en välttämättä ymmärrä. Väittelyn huumassa olin innostunut ja kovaääninen. Unohdin kolottavat jäseneni, unohdin itseni, ja poislähtiessä iski tavaton morkkis. Vähän tulee mentyä äärimmäisyydestä toiseen. Ujoudesta päsmäröintiin. Kun kerran innostuu... niin.
No lopulta nämä kokoomusaktiivit eivät olleet kauhean innostuneita minun rekrytoinnista, vaikka olin aika varmaa kauraa ja samaa mieltä heidän kanssaan monista asioista. Ehkäpä kaikille jäi paha maku tästä tapaamisesta. Minulle siitä kun jätin pahan maun.
Minut tuntevat tietävät, että minulla on taipumusta olla aika rasittava keskustelija.
No comments:
Post a Comment