Tuesday, December 04, 2007

Lapsipornoa kirpputoreilla

Iltasanomat uutisoi:

"Elokuvatarkastamo on huolestunut pornon leviämisestä kirpputoreilla ja aktikvariaateissa. Tarkastamon mukaan jopa lapsipornoa voi olla esillä kilttien sarjakuvalehtien seassa, kertoo Yle Uutiset."

Ilmeisesti pelastusarmeijan kirpputori ja SPR:n Kontti ovat laajentaneet myös lapsipornon puolelle. Nyt vaan on joku lapsiporno-yrittäjä ymmärtänyt väärin. Lapsiporno ei nimestään huolimatta ole pornoa lapsille, eikä sen pääasiallinen lukijakunta ole lapsia. Lapsipornoa ei ole siis tarkoituksenmukaista laittaa lasten kuvakirjojen osastoon.
"Viimeistään ensi vuoden alkupuolella on tarkoitus laittaa kirpputoreille tiedote siitä, mikä on lain mukaista, mikä sen vastaista ja kuinka tulisi toimia. Aion suosittaa, että kirpputorit eivät ottaisi lainkaan pornografiaa myyntiin, sanoo tarkastaja Leena Karjalainen Ylelle."

Ei tarvitse odottaa ensi vuoden alkupuolelle. Osaan jo näin suorilta käsin sanoa, että lapsipornon hallussapito, jakelu ja tuottaminen ovat kaikki lain vastaisia tekoja ja jos havaitsee näihin syyllistyttävän olisi suotavaa ottaa poliisiin yhteyttä.

Eläinporno olikin vaikeampi kysymys, joten turvaudun poliisiylikomisario Ilkka Laasasen vastaukseen:
"Pelkkä eläinpornon hallussapito ei ole rikoksen tunnusmerkistön täyttävää toimintaa. Sen sijaan eläimeen sekaantumista sisältävän kuvamateriaalin valmistaminen, kaupan pitäminen, vuokraaminen, maahan tuonti ja maasta vienti, Suomen kautta toiseen maahan kuljettaminen tai muu levittämistä"

Leena Karjalainen suosittaa, että kirpputoreilla ei enää myytäisi pornoa. Ilmeisesti Karjalainen ei halua puuttua antikvariaattien toimintaan, joten pornoa yhä saisi myydä niillä kirpputoreilla jotka eivät myy vaatteita tai rihkamaa. Uskon kanssa ihan tosissaan, että kaikki rahoissa rypevät kirpputoristit ja antikvariaattorit, jotka ovat ennen nähneet järkeväksi myydä pornoa muun ohessa, luopuvat siitä, kun tarkastaja Leena Karjalainen niin suosittaa.

Minä ainakin toivon, että Suomeen saadaan lisää virastoja, tarkastajia ja valtuutettuja joiden pääasiallinen tehtävä on antaa suosituksia.

Näin jälkipuheeksi voisin vielä todeta, että kuvittelen niiden kirpputoreilla sarjakuvakirjojen seassa lapsipornoa myyvien lapsiseksienthusiastien olevan siitä harmittomimmasta päästä, koska valitsemallaan myyntistrategialla tuskin onnistuvat levittämään kauhean paljon kiellettyä materiaalia ja saattavat tulla melko pikaisesti kiinniotetuiksi. Jos eivät sitten lopeta toimintaansa ensi vuoden alkupuolella, kun Elokuvatarkastamon ohjeista oppivat, että lapsipornon myyminen kirpputoreilla ei olekaan sallittua.

P.S. väkivaltakuvauksista kerrotaan vielä seuraavaa:

Joka pitää kaupan tai vuokrattavana tai levittää taikka siinä tarkoituksessa valmistaa tai tuo maahan elokuvia tai muita liikkuvia kuvia taikka sellaisia sisältäviä tallenteita, joissa esitetään raakaa väkivaltaa, on tuomittava väkivaltakuvauksen levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos väkivallan esittämistä on elokuvan tai tallenteen tiedonvälitystä palvelevan luonteen taikka ilmeisen taiteellisen arvon vuoksi pidettävä perusteltuna.

On varmasti mielenkiintoista kuunnella niitä oikeudenkäyntejä, joissa väitellään teoksen taiteellisen arvon ilmeisyydestä. Mutta tämäkin lainkohta sopii muistaa, kun huomaat lataavasi Enon ja serkun jouluaterialla alkanutta videokameralle tallennettua tappelua youtubeen.


No comments: