Voi tätä turmiollista kunnianhimoa. Tai mitä lienee tärkeyden tunteen tavoittelua. Kun opinnot tyssäsivät ennen alkamistaan tuossa alkuperäisessä opinaiheessa (ja jumiutuneet ovat aina uudelleenkäynnistykset nopeasti ja katkerasti), niin vieläkin katselen vain jotain yliopistotutkintoja, joihin on vaikea päästä, joita olisi minulle raskasta opiskella ja joissa pärjääminen olisi mahdottoman työn takana. Ja se pärjääminen ei ikinä tuottaisi tärkeyden tunteita.
Keskinkertaisuutensa pitäisi syleillen hyväksyä. Ja kaikki olisi parempaa, jos nyt vain söisin kunniani, ja opiskelisin jonkun taidon, jonka opiskelu olisi minulle helppoa, ja jonka käyttäminenkin olisi helppoa. Tuottaisi tyytymystä tehdystä työstä, vielä ennen kuin automaatio vie toimeentulon. Saisi toimeentuloa, vapaa-ajalla voisi lukea ehkä romaaneja, tai katsella vain jääkiekko-otteluita.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment