Tuesday, March 09, 2010

Jähmeydestä ja edistyksen mahdollisuuksista

Ihmiset ovat todella jähmeitä. Todella nopeat mahdolliset muutokset yhteiskunnan järjestäytymiseen ovat mahdollisia nyt ja koko ajan kasvavalla vauhdilla, mutta vaikeaa on tietää, kuinka jähmeitä ihmiset ovat tapoihinsa, kuinka jähmeitä tarttumaan uusiin tapoihin tehdä.

Kohta kaikilla on älypuhelimet taskuissaan. Ne tietävät, missä henkilö on, ja mihin menossa. Olisi äärimmäisen tehokasta, että reitit voitaisiin yhdistää, siihen samaan tyyliin, kun olen saanut kyydin Ouluun lukioluokkakaverin isän kyydillä, kun tuli puheeksi, että olen menossa samaan suuntaan. Kyyti mahdollistui, vaikkemme tunteneet toisiamme. Riitti yhteinen määränpää ja tiedon välittyminen. Tälläinen kuitenkin on harvinaista, mutta olisi paljon yleisempää, jos voisi reaaliaikaisesti netissä etsiä yhteneviä reittejä. Ja miksi se ei olisi jo nyt mahdollista, siis teknologian puolesta, mutta palvelut ja verkostot eivät vielä toimi.

Toki lakikin taitaa olla vastaan, kun takseja ja julkista liikennettä säädellään ankarasti. Toiveeni olisikin ettei säädeltäisi. Toinen toiveeni on, etteivät ihmiset olisi jähmeitä. Luotettavuuden testaamiseenkin informaation kulku antaa koko ajan ihan uudenlaisia mahdollisuuksia ja ratkaisuja. On niin järkyttävästi tehoja ottamatta irti nykyisestä teknologiasta, eikä niitä ehdikään kun kaikki kehittyy niin nopeasti.

Mutta jähmeyden muuttamista jouhevuudeksi pitäisi kannustaa. Tai ainakin epä-estää. Uudet tavat tehdä kaikkia hyödyttäviä vaihtokauppoja ja yhteistyötä epäilyttävät, koska epäilyttää laillisuus, ja miten yrityksen saa järjestää, mistä maksuja saa ottaa, ja mikä ennustamaton byrokratia tulee vastaan. Mutta eniten esteenä taitaa olla jähmeys.

Olen vain koko päivän miettinyt asioita, miten asioita voisi tehdä paremmin ja uudella tavalla, nyt kun tieto halpenee ja se kulkee nopeasti. Joku kuitenkin estää tai muuten se olisi jo tehty. Se on se minun efficient market hypothesis . Vaikka eivät taida paikalliset markkinat käytännön asioissa olla kovin tehokkaita, siivuja olisi tarjolla ahkeralle ja neuvokkaalle.

4 comments:

Juonio said...
This comment has been removed by the author.
Juonio said...
This comment has been removed by the author.
Juonio said...

Edellisissä kommenteissa oli typeriä virheitä.
-------------------------------
Jätän kommentteja blogiisi, koska olen miellyttäjä (tyhmä kategorisointi). Miellyttäminen on omaksumani toimintatyyli. Se tulee ilmeisesti lapsuudesta. Sen kitkeminen on vaikeaa. Ihmiset yleensä jähmettyvät hyvin varhaisessa elämänvaiheessa. Totuttujen kaavojen kitkeminen on vaikeaa. Se vaatii työtä ja hyvät olosuhteet. Yleensä tällainen jähmeys omaksutaan turvallisuus- ja mielihyväperiaatteen nojalla. Toimintamalleja pyritään muuttamaan vasta, kun ne eivät enää toimi näiden periaatteiden mukaisesti.

Miten jähmeydestä saataisiin epämieluisaa ja turvattomuutta lisäävää?

Epäjähmeys (mikä olisi parempi sana?) vaatii luottamusta, niinkuin mainitsitkin. Toinen ongelma onkin, että luottavaisten ihmisten pariin pyrkii myös aina niitä, jotka koittavat käyttää näitä hyväkseen. Tällaiset "vapaamatkustajat" ovat usein myös hyvin ovelia ja luottamushan on juuri sitä, että ei koiteta varmistella liikaa onko toinen huijari vai ei. Miten tämän voisi ratkaista?

Paavo said...

Minä kirjoitan blogia, kun olen miellyttäjä. Hyvä siis että kommentoit. Se on tervetullutta. Kaipaan nimenomaan keskustelua. 

Jähmeydellä tässä minulla oli mielessä nimenomaan se, miten hitaasti yhteiskunta ja tavat sopeutuvat uusiin keksintöihin ja tapoihin tehdä asioita. 

Mainostaminen on tapa kehottaa ihmisiä muuttamaan tapojaan, mutta mainostaminenkin on kallista, ja se on ongelmallista, kun sen hyödyt eivät ole yksinomaan sen joka mainostaa. JOs mainostan uutta tapaa tehdä asioita, tai lisään halua älypuhelimiin, niin kaikki kilpailijatkin saavat hyötyä.

Vapaamatkustajaongelmien ratkaisu on varmaan monesti vapaamatkustajien eristäminen ja paheksunta, tai muu rankaisu. Se on kyllä kauhean ongelmallista, miten hauras luottamus ja yhteiskuntajärjestys on.  Se on Suomessa saavutettu, mutta nopeat muutokset väestössä ja tavoissa nopeasti rapauttavat tavat ja velvoitteet jotka pitää yllä luottamusta. 

Maailman muuttuminen on pelottavaa. Voihan olla että kun tulee uusi tehokas tulevaisuus, niin menetämme kaiken mikä meille oli rakasta. Se tapahtuu vahingossa, niinkuin aikuiseksi kasvaessaan on menettänyt paljon siitä, mikä lapsena oli rakasta ja täreää. joistain pidetään kiinni. 

Äh epäselvää, mutta antaa olla. Kiitoksia tosiaan kommentoinnista.